gallenkallelanmuseo

Kovalan pihapiiri on kuvassa, mutta talo on todella Korpilahden Heinosniemessä, EI Keuruulla. Eli kuvassa väärä paikkamerkintä. Tunnen talon ja sen historian, olen asunut siellä kymmenen kesää. Tv. Heidi Möller-Virtanen

Kivinavetta etualalla on mielettömän isoista lohkareista tehty. Työmiehet saivat osan palkasta viinana, muuten ei olisi nuo kivet hartiavoimin nousseet, sanoi Reino Kovala. Vasemmalla näkyy "lasitaloksi" sanottu kahden huoneen vierastalo/mökki, koska siinä oli pitäjän ensimmäiset ikkunalasit. Myös ikkunapielet oli koristeltu kauniiksi koristeleikkauksien avulla. Sen takana oleva savusauna ja kyljessään oleva lehmitulien täysikorkea kivikehä ei näy kuvassa. Navetan kanssa samassa suunnassa, suoraan sen takana oli päätalo, tuvan koko yli sata neliötä, tästä tuvasta on kotoisin"muikunpaistajan" avonainen tulipesä ja tupanäkymä. Siinä kokoontui myös pitäjän suojeluskunta 1917 ja monet muutkin pitäjäkokoukset. Talon rakennusvuosi oli 1860, on kaiverrettu kivijalkaan. Talon takana samansuuntaisena on Gallenin kuvaama aittarivi ja sen takana olevaa vanhaa metsää sanottiin Gallenin metsäksi, koska taiteilija oli kieltänyt sitä koskaan hakkaamasta. Oikealla mäen puolivälissä näkyy riihi ja sen alapuolella on yhä näkyvissä Lintulan torpan kivijalka, täällä Axel ja Carl asuivat. Torppa tuhoutui myöhemmin tulipalossa. Axel luonteensa mukaisesti piirsi torpan seinässä olevaan naulaan sakset roikkumaan ja naureskeli partaansa kun ihmiset niitä siitä yrittivät ottaa käyttöön.

Sama kuva löytyy Visavuoren museon kokoelmista ja heidän tietojensa mukaan kuva on otettu Wickströmin ateljeessa Pariisissa 1899, jonne Wickström siirtyi Visavuoren ateljeen tuhouduttua tulipalossa 1896. Kuva ei mielestäni ole ihan täsmälleen sama, joten veikkaankin sen olen toinen stereokuvaparista. Visavuori on osa Valkeakosken museoita, joiden kuvakokoelmia on julkaistu osoitteessa www.piipunjuurella.fi.

what.ispix Suurkiitos ajoituksesta ja paikantamisesta! Tiedot täydennetty kuvatietoihin. Stereokuvaparista tuskin on kyse, sillä stereokuvien kokoformaatti on reilut 8 x 8 cm. Nämä saattavat olla saman negatiivin eri vedokset, toinen tiukemmin rajattuna. Valotuskin on hieman eri, syntynyt joko kuvanotossa tai vedostuksessa.

Juho Perttolan kirjassa Karjalaisesta karhukoirasta karjalankarhukoiraksi (Suomen Pystykorvajärjestö, 1989) esiintyy kyseinen kuva. Kuvateksti: Paanajärven paimenpoika, hänen kaatamansa karhu ja karjalainen karhukoira. Valok. Akseli Gallen-Kallela 1892. Gallen-Kallelan museon arkisto, Espoo. Kirjan tekstissä mainitaan lisätietona, että karhun kaatanut poika oli 16-vuotias. terveisin Heidi Lahtinen/Pystykorva-lehti, Suomen Pystykorvajärjestö